Wednesday, January 30, 2013

Mainoksen uhri,ehkäpä!

GinaTrico mainostaa tällä hetkellä telkkarissa kevään uutukaisia. Ja oli aivan pakko pistäytyä Ginan verkkosivuilla. Ginassa tulee muutenkin todella harvoin vierailtua ja verkkosivuilla käyntikin taisi olla ensimmäisiä kertoja. Mainoksessa silmääni pisti Army henkinen kauluspusero. Ja ilokseni sainkin huomata että paitapusero on puuvillaa ja saatavuutta olisi viidessä eri sävyssä. Omaa silmääni mielutti varsinkin valkoinen että tämä army vihreä. Ehdottomasti koitan päästä ensi viikolla vierailemaan Ginassa, toivoen että kyseistä kauluspuseroa olisi vielä saatavilla ja pääsisin mallailemaan näitä sovituskoppiin. Puuvillaisia paitapuseroita ei voi vaan olla liikaa! Muutama asukokonaisuuskin on jo mielessä!























kuvat täältä

Tuesday, January 29, 2013

Iltaa!

Uskalsin kuin uskalsinkin aamulla lähteä ulos punaisilla huulilla, silmämeikin jätin tosin todella yksinkertaiseksi. Pelkästään eyelineriä ja se oli siinä, voimakas väri huulilla puhutteli puolestaan. Raidat ja punainen, kombo joka toimii. Punaisen sävyn johdosta ilme nimittäin pysyi koko päivän raikkaana, enkä tainnut kuin kerran lisätä päivän aikana väriä. Ehdottomasti pitää vaan uskaltaa useammin maalata huulet punertaviksi, eikä se lopputulos ollut ehkä niin kamala kuin ajattelin, eihän!? Rakas puolisoni suostui ottamaan tänään pikaisesti kuvat, tai oikeastaan  4 kuvaa ja se oli siinä. :D 


Monday, January 28, 2013

Raitaa Raitaa & Raitaa...

 Täällä nautiskellaan iltateetä ja saman aikaisesti päivitellään inspiraatiokansiota. Kansioni, joka pelastaa päivinä kun tuntuu että ei ole mitään päälle pantavaa.
Kovasti pohdin uskaltaisinko huomenna töihin maalata punaiset huulet raidallisen paidan kaveriksi!? Klassinen asukokonaisuus on tällä hetkellä mielessä, ja tähän tekisi mieli yhdistää punaiset huulet. Mutta pahoin pelkään että jos maalaan punaiseksi huuleni, niin näytän enemmänkin kävelevältä liikennevalolta, ja sana tyylikäs jää kaukaiseksi haaveksi. :D Mitä jos siis lakkaisinkin pelkästään kynnet punaiseksi ja antaisin niiden puhua puolestaan, ja kynnet toisivat värillänsä sitä pientä ekstraa klassiseen asuun!? 
 Eli aamulla mennään fiilikseen mukaan ja katsotaan mihin päädyn, hih!



Saturday, January 26, 2013

Täällä ollaan tekemässä hetken kuluttua lähtöä, Turku kutsuu ja luvassa kunnon hikitreeniä Logomossa, Workoutin parissa. Joten pidemmittä puheitta, oikein reipasta lauantaita!

Friday, January 25, 2013

Iltaa! 

Viikonloppu on taas täällä, huh kun viikko menikin kuin siivillä. Tulevana viikoloppuna ei tehdä töitä, mutta ohjelmaa kyllä riittää. Huomenna suunnataan tyttöporukkalla Turkuun koko päiväksi workouttiin, luvassa on niin Pumppia että BodyJam tunteja pitkin päivää. Sunnuntaina vietämme murusten kanssa perheen keskistä aikaa ja tarkoitus on suunnata vuorostaan Helsinkiin. Ohjelmaa ja tekemistä riittää, mutta olkoon kun kaikkea tätä ollaankin jo odoteltu. Kulunut viikkokin oli todella antoisa, töiden puolesta oli tapaamisia sekä tulevan kevään suunnittelua. Keskiviikkona sain nauttia vapaasta, joka on todella harvinaista herkkua keskellä viikkoa. Ja vapaapäiväni sainkin nauttia Cherryn & Ragdollin seurassa. Kävimme Salon veturitalissa ihmettelemässä Hannes Heikuran valokuvanäyttelyä, myös päivän mittaan tuli nauttia ensimmäiset laskiaispullat kahvin kanssa, sekä jälleen pääsimme piipahtamaan Sisustuksen Koodissa Turkusessa. 

Puhelimen kuvasaldo puhukoon tällä kertaa puolestaan...

Thursday, January 24, 2013

Never say never...

En koskaan ole ollut tennari tyttö, en vain osaa kuvitella jalassani tennareita. Converset taitaakin olla ne yleisimmät ja suosituimmat tennarit mitkä varmasti löytyvät monen kenkäkokoelmasta. Muutama päivä sitten tuli lounaalla pyörähdettyä Stadiumilla nopeasti, ja Race Marinen kevään uutukaiset vetivät heti puoleensa. Ja silmääni pisti varsinkin nämä puolivarsilliset tennarit. Tennarit, jep! Yksinkertaisuudellaan nämä ehdottomasti teki vaikutuksen. Mutta en kuitenkaan jäänyt mallailemaan näitä kenkiä, vaan nopeasti kaupasta ulos ja jatkoin matkaani. Nyt kuitenkin olen miettinyt näitä tennareita, ja pitäisiköhän minun palata kuitenkin kokeilemaan näitä ja nähdä miltä ne näyttäisivät jalassani...



Molemmat värit mielytti silmääni niin valkoinen että laivastonsininen, voi pojat! Pitää siis palata joku päivä Stadiumille ja kokeilla kaikessa rauhassa näitä tennareita, joko ne sopivat tai eivät, mutta ainakin olen antanut mahdollisuuden! ;)

Monday, January 21, 2013

Tangle Teezer

Jokunen aika sitten tuli ostettua kampaajan suosituksesta Tangle Teezerin, oikeasti meidän piti käydä vaan kurkkaamassa olisiko heillä mahdollisesti myynnissä tätä paljon-puhuttua-harjaa. No olihan heillä ja vielä kolmessa eri koossa, sekä kuoseja löytyi jokaiseen makuun. Kampaaja piti meille kunnon tuote-esittelyn, eikä kaupasta sitten poistuttu tyhjinkäsin. 



Muovista harjaa on nyt kokeiltua niin kuiviin että märkiin hiuksiin, niin omiin että tytön. Ja varsinkin tyttö on tykännyt, kun takkujen poisto on kivutonta ja kaikki tämä tapahtuu käden käänteessä. Kammalla voi myös levittää hoitoaineet hiustenpesujen yhteyssä, kuten myös päivittäinen kampaus kuulemma auttaa tasoittamaan hiuksen pintaan ja samanaikaisesti tuo kaivattua kiiltoa pintaan. :)

Sunday, January 20, 2013

Laukku unelmointia...




Tällä hetkellä löytyy suuri puute olkalaukusta, tilavasta sellaisesta. On päiviä kun laukusta löytyy milloin mitäkin, niin kameraa että myös lelujakin. Olen pidemmän aikaan ihastellut Lv:n Nevefullin MM Damier Azuria. Laukku olisi maliltaan juuri sitä mitä tällä hetkellä kovasti kaipailen, ja sivuhihnojen ansioista myös laukun ilmettä saisi nopeasti muutettua. Myös mielessä on pyörinyt ajatus nimikirjaimien painattamisesta, näin ollen laukun ilmettä saisi hiukan yksilöllistetty. Muutaman viikon päästä olisi tarkoitus suunnata Helsinkiin ja siinä samalla olisi tarkoitus pöyrähtää Lv:n kaupassa. No onneksi tässä on vielä hetki aikaa ihastella ja pohtia kyseistä laukkua ennen kun on ostopäätöksen aika! ;)

kuva täältä

Saturday, January 19, 2013

Viime asupostauksen yhteydessä kerroin että sain ystäviltäni lahjaksi ihka ensimmäisen hopeisen statement- koruni, olin tosiaan aikaisemmin ihastellut tätä korua Accessorizella. Kaulusmaisen hentoinen koru puhututtaa yksityiskohdillaan...























Enään puuttuu se hopeinen sormus vasemmasta nimettömästä... ;)

Friday, January 18, 2013

Viikonloppu...

Hui että kuinka nopeastikkaan viikko on vierähtänyt, taas on nimittäin viikonloppu edessä! Itse suuntaan huomenna muutamaksi tunniksi vielä töihin, joten ns. tämän jälkeen voin vasta julistaa oman vkl alkaneeksi. Tällä viikolla tuleva kevät on vallannut mieleni, kevät tuo tullessaan mitä ihanempia juttu meidän perheelle ja fiilistä nostattaa  se AURINKO. Välillä on ollut mieli aivan maassa, töihin lähtiessä että töistä päästyessä on pimeää,väkisinkin vaikuttaa mielialaan. Mieli halajaa keväisiä väriä niin sisustamisen kuin pukeutumisen suhteen. Tänään Citymarketissa oli tarjous; 2 kimppua tulppaaneita hintaan 5 €.  En voinut ohittaa tarjousta, vaan vein äidilleni vaaleanpunaisia tulppaaneita ja keltapunaiset tulppaanit keittiönpöydälle kotiin. :)




















Thursday, January 17, 2013

Pitkästä aikaan päivänasua, kerkesin aamulla räpsimään muutaman kuvan asustani. Mustavalkoisella linjalla mennään tänään, ja kaulaani sujautin hopeisen statement-korun, jonka sain ystäviltäni lahjaksi. Olin aikaisemmin ihastellut kyseistä korua Accessorizella, ja nämä ihanuudet olivat heti käyttäneet tilaisuuden hyväkseen. Hih, kiitos tytöt <3 Hopeaahan minulta ei löydy entuudestaan kun nomination rannekkeen muodossa. Tästä syystä isäntä saikin pienen vinkin että mammalle voisi ostaa nimipäivälahjaksi uuden sormuksen vasempaan nimettömään, hopeisena. Hih!


Oikein reipasta torstaita! :)

Wednesday, January 16, 2013

Disney Couture Tinkerbell Triple Interlocking Bracelets



Olen viimeisen tovin jo ihastellut Asoksen sivuilla Disney couturen koruja, kyseisissä koruissa kun itseäni viehättää näiden sanoma. Vuosi 2012 oli työrintamalla hyvin opettavainen, mutta kaiken sen ponnistelun keskellä jaksoi vahvan tukiverkoston ansiosta, tukiverkosto joka uskoi minuun ja uskoivat unelmiini. Viime vuosi oli todella opettavainen, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Joten mielestäni nämä Disneyn korut sopivat täydellisesti jokapäiväiseen arkeen, muistuttamaan unelmista, uskosta ja tahdonvoimasta. Välillä onnistuu, välillä ei. 

Mutta koskaan ei saa päästää unelmistaan irti! 

Tuesday, January 15, 2013

Arjen pieniä hetkiä...


Täällä ollaan tänään vietetty tytön kanssa vapaapäivää. Olemme saaneet nauttia minun lapsuuden ystävien seurasta ja heidän lapsistaan, sekä myös sydänystäväiseni palasi eilen kotia toiselta puolelta maapalloa joten myös hänen näkemistä odotettiin oikein kovasti.
 ¨
Kuten otsikko kertookin: Arjen pieniä hetkiä 

Monday, January 14, 2013

Mulberry - Pocket Book






Näin muutaman käyttöpäivän jälkeen en voisi enempään olla tyytyväisempi uusimpaan hankintaani! Ajattomuus oli ehdottomasti se mitä kaipasin uudesta kalenterista, ja tämän kriteerin kyllä oakin sävyinen kalenteri lunastaa. Aikasemmin kirjoitinkin että minultahan löytyy A5- kokoinen kalenteri entuudestaan, eikä nahka ei ole mennyt miksikään viimeisen neljän vuoden aikana,päinvastoin. Nahka kun paranee iän myötä, joten yhteisiä vuosia odotellessa myös tämän kalenterin kanssa. :)

Sunday, January 13, 2013

Iltaa!


Täällä nautitaan rauhallisesta sunnuntai- illasta, takassa palaa tuli ja köllötämme koko perhe sohvalla. Olemme lukeneet tytön Englanti-Suomi kuvasanakirjaa, ja samanaikaisesti pohtineet seuraavaa matkakohdetta. Olisi meinaan niiiiin ihana päästä keväällä nauttimaan vieraistamaisemista,ehkäpä pienimuotoinen kaupunkiloma!? Aij että, pieni irtiotto arjesta + kevätaurinko= aivan täydelliseltä! :)

Saturday, January 12, 2013

Valkoinen tweed jakku









Alkuviikosta kirjoittelinkin vanhan bleiserini kohtalosta, bleiseri kun oli jäänyt minulle isoksi viime syksyn jälkeen. Nykyään kun sen täydellisen bleiserin eteen saa tehdä kovasti töitä, joko kokoa ei ole / väri ei miellytä taikka istuvuus on ihan jotain muuta kun pitäisi. Bleisereissä että jakuissahan on ehdottoman tärkeää nimenomaan se istuvuus. Edustava jakku kun istuu hartioista täydellisesti ja laskeutuu vartaloa myöden kauniisti. Istuvuus ja ryhdikkyys on se kaiken a- ja o. Uusi jakku löytyi eilen Helsinkin Zarasta, täydellinen löytö sanon minä! Biker- mallimainen,puhtaan valkoinen jakku oli rakkautta ensi silmäyksellä! Ajattomuus puhui puolestaan mutta samaan aikaan räväkkä malli teki vaikutuksen. Eipä mennyt aikaakaan kun löysin itseni peilin edestä ja olin yhtä hymyä. Näin nopeasti ja näin helposti en ole tainnut ikinä löytää itselleni hyvin istuvaa yläosaa, ja mikä parasta jakku oli vielä alennuksessa, hintaa uutukaiselle jäi vaivaiset 29,95€. Ei todellakaan päätähuimaava hinta hyvin istuvasta jakusta! :)

Friday, January 11, 2013

Sneak peak






























Lupaan palata kattavien kuvien kanssa hetimiten kunhan olen saanut uutukaista kuvattua päivänvalossa! :) 

Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua! :)

Wednesday, January 9, 2013

Yksi kevään ehdottomista hankinnoista on valkoinen bleiseri, ikäväkseni sain nimittäin huomata että valkoinen bleiserini oli jäänyt minulle isoksi. Joten tästä syystä etsinnän alla onkin nyt se-täydellinen-bleiseri! Bleiserit kun ovat mielestäni vaatekaapin kulmakiviä, pelkästään  mustalla että valkoisella saa rakennettua niin arkeen että juhlaan monen monta asua. Joten perjantaina pidetään silmät auki myös valkoisen bleiserin osilta! :) 

Tein myös pienen inspiraatiokollaasin nimenomaan arkipukeutumiseen!


kuvat täältä

Tuesday, January 8, 2013

Casual outfit

































Jösses aamulla oli huono hiuspäivä, ei edes kuivashamppoo tuntunut loihtivan kaipaani ilmettä. Joten ei muuta kuin sotkunutturalla tukka kiinne ja menoksi. Tästä syystä suuntaankin seuraavaksi saunaan ja samalla aijon hemmotella hiuksia suklaisella hiusnaamiolla, toivoen että huomen aamulla ei vastaavanlaista kriisiä olisi! ;) 

Monday, January 7, 2013

Uusi kalenteri mielessä

Viimeiset kolme vuotta olen suosinut puolisoni ostamaa nahkaistaa yksilöä, tämä klassinen musta kalenterini on kooltaan A5 luokkaa, ja olen ollut todella tyytyväinen tähän kokoon. Ennen kaikkea inhoittava pähkäily kalenterin ulkonäön suhteen on saanut jäädä, ainoastaan uusi sisälmys on tullut uusittua vuoden vaihtuessa. Mutta nyt olen kuitenkin viime syksystä asti alkanut haaveilemaan uudesta yksilöstä. Nahkainen kalenterini kun ei ole mennyt miksikään vuosien saatossa, mutta vaihtelu olisi tervetullutta. Joten nahkaisella linjalla jatketaan, mutta vaaleammassa sävyssä. 





Mulberryn kalenterit ihastutti heti ensi näkemällä ja varsinkin Oakin sävyisenä! Loppuviikosta suuntaan kahden rakkaan ystäväiseni kanssa Helsinkiin nauttimaan vapaapäivästä ja samalla olisikin tarkoitus vierailla Mulberryn liikkeessä, toivottavasti heillä olisi Pocket book että myös Agenda saatavilla, haluan nimittäin päästä vertailemaan näiden kaunokaisten kokoja ihan luonnossa enkä pelkästään mittanauhan parissa. ;)

Sunday, January 6, 2013





Nyt on juhlat juhlittu & ilta onnistu täydellisesti. Hyvää ruokaa että juomaa, leikkimielistä ohjelmaa että tanssimista läpi yön. On helppo hymyillä onnesta, kun elämässään on monen monta hyvää sydänystävää.   

Friday, January 4, 2013

Heissan & oikein ihanaa alkavaa viikonloppua!  Täällä päässä ollaankin uuden vuoden jälkeen kilpailtu aikaa vastaan todenteolla,hui! Pitkiä työpäiviä ja olemme kolmen ystävän kanssa järjestäneet viimeisiä asioita huomisiin juhliin, sekä kaiken tämän ohessa on tultu sairastettua järkyttävä vatsatauti. Onneksi kiireinen viikko on nyt takanapäin ja rentouttava viikonloppu edessä! Löysin arkistoista muuten yhden asukuvan, kuvan olen tosiaan ottanut puhelimella joten pahoittelut laadusta. Mutta paljettihameen olen myös arkeen pukenut rennomman neuleen kanssa. :)



Mutta nyt iltapalan pariin, joten huomiseen!