Tuesday, June 30, 2015

Aamupalaherkku

Huomenta! Varmasti moni teistä jo tietääkin rakkauteni aamupalaan? Minä kun voisin nauttia suurta kahvikupposta koko aamun nauttien olostani kotosalla. 

IMG_7718

Maustamatonta jugurttia, mansikoita, ja nyt ensimmäistä kertaa eilen ostin kokeiluuni gluteenitonta marjamysliä. Olen koko kevään taistellut kivuliasta vatsaa vasten. Erityisesti juhlat, illanistujaiset ns. sosiaaliset illat, joissa on ollut syötävää tarjottavana ovat olleet pahimpia. Viimeisimmistä juhlista kun lähdimme kotiin, voin todella huonosti. Eikä siinä ollut itku kaukana. Tuon illan jälkeen olen entisestään kiinnittänyt huomiota mitä suuhuni olen laittanut. Minun tapauksessani myös kilpirauhasella voi olla osuutta myös asiaan. Lääkärille en ole varannut aikaa, vaan itsenäisesti olen koittanut tarkastella tähän mennessä asiaa. Ruoastahan kun se kaikki on aina alkanut. Viime viikonloppuna tein pienen testin ja söin aamulla kahvin kanssa gluteenittoman sämpylän, ja illalla vuorostaan 2h ennen nukkumaan menoa kaksi palaa ihan tavallista vaalea leipää, ja tunnin päästä vatsa oli jo turvonnut sekä kipeä. En yhtään tiedä onko loppujen lopulta minulla nyt oikeasti tarve välttää vehnää / ohraa / ruista, mutta tähän mennessä vatsakipu turvotuksineen päivineen ovat olleet ainakin poissa kun olen yrittänyt edes hiukan pohtia vatsaystävällisempää ruokavaliota. :)

Monday, June 29, 2015

Bikbok hame

Meillä päin viime viikko oli todella sateinen, joten kamerassa ei ole tällä hetkellä tietoakaan asukuvista. Onneksi kuitenkin välillä sitä voi turvautua Lumian älyttömän valovoimaiseen sekä ennen kaikkea tarkkaan kameraan, ja tässä olisikin nyt näytille viime viikon torstaisen asua. Vihdoin ja viimein sain toteutettua tämän kollaasin asukokonaisuuden, ainut mitä itse asusta jäi tällä erin uupumaan oli värikkäät käsikorut. 


Phototastic-24_6_2015_12414028-978b-47cf-931e-553c2ebd66f1 (2) 

tekonahkatakki ESPRIT
t-paita ESPRIT
hame BIKBOK
ballerinat TORYBURCH
laukku YSL

Istahdin muuten tuona aamuna kampaajan tuoliin ennen töiden alkua, ja voi vitsit kuinka se tekikään hyvää! Hiukset värjäsin itse edeltävänä iltana kotona, ja kampaaja loihti ainoastaan saksilla uutta ilmettä kuontaloon. Inspiraatiota taidettiin ammentaa Megan Foxin- lookista, sillä minulla ei ole koskaan tainnut olla keskijakausta. Töihin lähtiessä pohdin kovasti tuon jakauksen paikkaa, mutta näin neljän päivän jälkeen tuo keskijakaus löytyy vieläkin. En tiedä kuvittelenko, mutta minusta kasvot ovat paljon sirommat nyt uuden jakauksen myötä!? 

Saturday, June 27, 2015

Meikkipussin uusin tulokas

Näin kesäisin tiedän monta naista ketkä minun tavoin vähentävät meikinkäyttöä arjessaan. Päivettynyt hipiä huoliteltuineen kulmakarvoineen kun takaavat jo melkein herätessään kauniit kasvot lähtövalmiiksi. Itse olen tuohon lisännyt vielä ripsipidennykset, mutta mielestäni ihan värjätyt ripsetkin toimivat vallanmainiosti. Kesäisin olen tykännyt suosia rusketuksen kanssa bb-voidetta. Voiteen on ehdottomasti oltava kevyt sekä luonnollinen kasvoillani, sillä ihon kiiltäessä turvaudun päivisin puuteripapereihin. 

Viimeisin meikkipussini ostos on tämä Lumenen paljon hehkutettu heleyttäjä. Paljon olen blogeista lukenut tästä, mutta itse en ole aikaisemmin tullut ostaneeksi tätä. Lumenen Heleyttäjää voi käyttää ihan sellaisenaan, meikkivoiteen alla sekä ihan sekoitettunakin. 

IMG_7655IMG_7659IMG_7663


Eilen ensimmäistä kertaa levitin tätä kasvoilleni yksistään, ja itse koostumus sekä tuoksu olivat heti minun mieleeni. Oletteko te kokeilleet Lumenen heleyttäjää, ja mitä piditte!? :)

Tuesday, June 23, 2015

Rikotut farkut ja bleiseri

Viime viikolla kirjoitin täällä asukriiseistä, ja kuinka minä olen vuosien aikana oppinut noiden hetkien kohdatessa ratkomaan kriisin vaatekaapin kulmakivillä. Samalla myös mainitsin, että  farkut / bleiseri yhdistelmää suosin kyllä ihan muutenkin, ja tässä olisikin näytille yksi tavanomaisista asukokonaisuuksista arjen keskellä. Bleiserit ovat viime kuukausina olleet kovassa käytössä. Rakastan tätä vaatekappaletta, mutta kyllä minä olisin vastaanottamaan jo kevyeet hellevaatteet.


IMG_7490 IMG_7488IMG_7489
IMG_7493

bleiseri ESPRIT
pusero ESPRIT
farkut HM
laukku LONGCHAMP
sandaalit OBJECT
kello MICHAELKORS

Monday, June 22, 2015

Midsummer

Juhannukset juhlittu, ja täällä ollaan palattu takaisin töiden pariin hyvin levänneenä! Meidän viikonloppu vierähti mökillä. Lähdimme perjantaina ennen puolta päivää ajamaan kohti saaristoa, jossa muu perhe odotti meitä. Olimme varautuneet kylmään sekä sateiseen juhannukseen, mutta loppujen lopuksi ainoastaan lauantaina satoi. Sadekuuro muistutti meitä olemassaolollaan noin nelisen tuntia, ja noidenkin sadepisaroiden aikana lähdimme tyttären että kummitytön kanssa vaunulenkille suvun pienimmän prinssin kanssa. Mökillä tuli syötyä melkein neljän tunnin välein, joten vastapainoksi urheilimme niin maalla että vesillä.

WP_20150621_10_21_46_Pro (2)
Downloads.jpg
IMG_7604

Suurin energia lataus tapahtui ehdottomasti vesillä. Välillä piti oikein vetää syvään henkeä ja nipistää itseänsä.  Suomen kesä on upea, ja täällä on hyvä olla vaikka välillä sataakin vähän liiaksi. Kuinka teidän keskikesän juhla sujui?

Friday, June 19, 2015

Hyvää juhannusta

IMG_7514

Tänään viimeistään aika moni varmasti jo suuntaa juhannuksen viettoon? Mekin pakkaamme kohta puolin loput kimpsut sekä kampsut, ja suuntaamme rakkaiden luokse mökille. Muistakaahan nauttia lähimmäisistä, helliä ihoa saunassa, paistaa makkaraa, ja ennen kaikkea ajella maanteillä että vesillä rauhallisesti. Jätän läppärini kotiin viikonlopun ajaksi, mutta minun juhannukseeni voi kurkistaa instagramin avulla. Löydät minut nimimerkillä @Elissabetes. Hyvää juhannusta!

Wednesday, June 17, 2015

Väri ihastus

Lindexin Holly&White- mallisto on viimeisen parin vuoden aikana näyttänyt kuinka kesää vasten erityisesti tumman puhuttelevat värit sointuvat kivasti yhteen. Heidän mallistossa on ollut kuitenkin yksi väri, jota olen aikaisemmin vierastanut. Minulta ei ole koskaan löytynyt mitään oranssia vaatekaapistani, enkä ole tainnut ikinä edes sovittaa mitään vaatekappaletta joka olisi edes oranssi. Viimeksi kun vierailin Lindexillä, inspiroidun kovasti heidän visuaalisesta esillepanosta, ja sillä hetkellä päätin päättäväisesti pitää silmäni auki jatkossa, ja täksi kesäksi metsästäisin jonkun oranssin jutun itselleni. Etsinnöissä ei kuitenkaan kovin kauan nokka tuhissut, kun Hm:n juhlaosastolta löytyi todella kiva toppi.

Inspiraatiota hain jälleen Pinterestistä. Vahva kesän väri toimii muuten myös asusteissa. Voisin ihan koska tahansa kotiuttaa itselleni oranssin Birkinin tai Celinen jos kukkaro vain antaisi myöden! 

Näyttökuva 2015-06-17 kello 11.05.02

Tein polyvoressa vielä asukokonaisuuden uuden topin innoittamana, helteiden uupuessa nyt inspiraatio asussa on pitkät housut, mutta helteiden saavuttua nuo housut korvataan shortseilla.


Untitled #70

Tuesday, June 16, 2015

Jumpsuit juhla-asuna

Juhlimme viikonloppuna rakkaan ystäväni valmistujaisia, ja olen tainnut muutaman otteeseen täällä blogin puolella mainitakin, että rakastan pohtia asukokonaisuuksia etukäteen. Juhliin valmistuessa tiesin heti mitä tulisinkaan ylleni pukemaan! Ostin viime vuonna Espritiltä jumpsuitin, mutta haalarin ostettuani en kuitenkaan koko kesän aikana pukenut sitä ylleni. Jostain syystä pohdin aina sen sopivuutta juhliin, ja vuorostaan arkeen koin sen liian juhlavaksi. Ostokesänä jumpsuit ei kertaakaan nähnyt siis päivänvaloa. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin nähnyt monia upeita asukokonaisuuksia niin arjessa sekä juhlissa, missä nimenomaan jumpsuitit ovat puhutelleet joten niinpä minäkin päätin kantaa korteni kekoon, ja puin omani viime lauantaina ylle.

IMG_7540 IMG_7541
IMG_7539
IMG_7538

bleiseri ESPRIT
jumpsuit ESPRIT
korkkarit HM
kello DANIELWELLINGTON

Monday, June 15, 2015

Ripsipidennykset

Parisen vuotta sitten sain ensi kosketuksen ripsipidennyksiin rakkaan ystäväni johdosta. Hän loihti minulle tuolloin aivan mielettömän kauniit räpsyttimet. Tuon ensimmäisen käynnin sekä kokemukseni jälkeen en edes pohtinut meneväni muiden luokse. Ripsipidennyksiä olen aina suosinut kesää vasten, ja kolmisen kuukautta sitten kävin laitatuttamassa jälleen pidennykset. Nyt vuorostaan itse lopputulos jännitti minua tuplasti enemmän, sillä tällä kertaa ystäväni ei näitä tehnyt. 2h jännittäminen oli kuitenkin aivan turhaa, sillä kun peilin sain käteeni, taisi ensimmäinen sana wau

IMG_7555

Takanapäin on nyt 3kk on yhteiseloa volyymien kanssa, ja noin 4-5viikon välein olen käynyt huollattamassa näitä. Ripsipidennysten myötä elämä on erityisesti nyt aamuisin helpottunut. Ei tarvitse kuin meikkipohja että kulmakarvat loihtia, ja kaikki tämä on ohitse jo 5minuutissa. Kesällä nuo minuutit entisestään tiivistyy, sillä ruskettunut hipiä sekä rakettiripset takaavat melkeinpä heti herättyään: you´re ready to go! ;) 

Löytyykö muita ripsipidennyksiin hurahtaneita?

Thursday, June 11, 2015

Kun asukriisi yllättää

Uskoisin että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy itseni lisäksi myös muita naisia, ketkä minun tavoin myös saattavat aina silloin tällöin ähistä ja puhista itseksensä vaatekaapin edessä, pohtien mitä ihmettä puenkaan tänään ylleni!? Ajatus ei juokse eikä eikä kaapista löydy mitään päällepantavaa. Kuulostaako tutulta? :) Tuollaisen aamun koittaessa olen oppinut ratkomaan asian vaatekaapin kulmakivillä. En edes yritä lähteä pohtimaan muuta. Bleiseri- farkut kombo on minusta mitä toimivin asukokonaisuus, kesäisin vuorostaan farkut korvaan shortseilla. Kyseisen asun pukiessani ylleni tunnen oloni heti kotoisaksi. Tuo asukokonaisuus on monet kerrat pelastanut aamuni sekä samalla tietysti fiiliksenkin. Toki minun tapauksessani kyseisiä asuja nähdään ihan muutenkin, mutta erityisesti silloin kun kaipaan varmuutta sekä kotoisuutta luottaen itse asuun, turvaudun aina kulmakiviin. Onko vastaavanlaiset turhautumiset teille tuttuja, ja miten te ratkaisette yleensä tilanteen? :)

M06A3493-2
kuva Salla Vesa



bleiseri ESPRIT
pusero ESPRIT
farkut HM
ballerinat TORYBURCH
huivi SEPPÄLÄ
laukku LOUISVUITTON
kello MICHAELKORS

Wednesday, June 10, 2015

Täydelliset kesäkengät

Nyt kun varpaat on jälleen huoliteltu kesäkuntoon, voin taas vapaasti suosia avonaisia kenkiä. Minulta löytyy entuudestaan yhdet mustat sandaalit, jotka olen todella kauan sitten ostanut Biancosta. Mustat rusettisandaalit ovat uutta vastaavassa kunnossa, sillä ostokesänä ne jäivät todella vähäiselle käytölle jatkuvien sateiden osilta, ja jossain kohtaa vain unohdin niiden olemassa olon. Viime kesänä yritin kuitenkin paikata tuon käytönuupumisen, ja aina sopivan asun yhteydessä käytinkin niitä! Sandaalit ovat siitä hyvät että niiden kanssa jaksaa huoletta kävellä koko päivän kuumuudessa.

Kesää kun rakastan, ja kovasti niitä helteitä tällä hetkellä odotan, tässä odottaessa ostin itselleni konjakin sävyiset sandaalit Objectilta. Olen tainnut joskus ennenkin mainita  täällä blogin puolella, kuinka konjakki kuuluu ehdottomasti minun suosikki sävyihin mitä asusteisiin on katsomista. 
IMG_7456
IMG_7464IMG_7465
IMG_7476

Jos sandaalit haluat nähdä tänään jo ylläni, niin käyhän täältä kurkkaamassa päivän asukokonaisuus! Iloista keskiviikkoa. :)

Tuesday, June 9, 2015

Crop top

Never say never... Sillä niin se mieli voi muuttua kun vastaan osuu täydellinen asukokonaisuus, ja tästäkin ihastuksesta voin alunperin syyttää Pinterestiä! Crop topit ovat olleet jo pari viimeistä kesää sitä kuuminta muotia, ja myöskin tänä kesä tämä trendivaate kipuaa jälleen aallonharjoille. Viimeisen parin kuukauden aikana olen jo bongannutkin sieltä sun täältä kivoja asukokonaisuuksia, mutta samalla tämä ehdottomasti kuuluu niihin vaatekappaleisiin jotka voi helposti pukea että asustaa myös totaalisen väärällä tavalla. Itse lähtisin yhdistelemään tällaista aika klassisella sekä hillityllä otteella. 

Untitled #68
Untitled #69


Onko kukaan muu ihastunut näin jälkikäteen vasta tähän trendikkäseen vaatekappaleeseen, vai olenko ainut Matti Myöhänen? :)

Monday, June 8, 2015

White jeans with preppy touch

Viimeisin visiitti pk- seudulla ei ollut ainoastaan blogipainotteinen, vaan kuvausten jälkeen sain muun perheeni seurakseni Helsinkiin. Tarkoituksemme oli samalla reissulla etsiä myös tytölle kevätjuhliin vaatetta, sekä itselleni olin päättänyt saada uudet valkoiset housut! Olin juuri bongannut upean Jonnan instagram profiilissa kuvan valkoisista housuista, ja sen verran upealtahan ne näyttivät että toivoin löytäväni itselleni samaiset housut. Onni oli matkassa mukana, ja sain kuin sainkin itselleni kesäksi uudet hyvinistuvat pökät.  Vielä pohdin vanhojen kohtaloa, lahjoitanko eteenpäin vai uskaltaisinko vanhoista valkoisista farkuista tuunata itselleni shortsit!?

IMG_7406IMG_7402 IMG_7405

bleiseri HOLLYWHITE
pusero ESPRIT
housut ZARA
espadrillat ELLOS
kello MICHAELKORS
laukku LOUISVUITTON

Sunday, June 7, 2015

Tyttöjen päivä

Minä otin torstaina pienen varaslähdön viikonlopulle, ja perjantaina sain vapaapäiväni viettää tyttäreni sekä parhaan ystäväni seurassa. 

Ystäväni saapuessa istahdimme melkein heti ruokapöydän ääreen nauttimaan herkuista, ja kun tyttöjen päivästä oli kerta sovittu niin tietystihän tyttömäiset jutut olivat vain aiheena. Tytön kanssa mm. ihastelimme  ystäväni upeita varpaankynsiä jotka hän oli juuri loihtinut, ja tuosta tulikin mieleeni että minäkin voisin myöhemmin tänään loihtia itselleni kesävarpaat! Syömisen jälkeen suuntasimme ulos. Taisi muuten perjantaina olla tämän kesän mitä lämpimin päiväkin!? Siinä olosta nauttiessamme pelasimme hiukan jalkapalloa, sekä hypimme myös twist- narulla. Muistatteko te tuon narun vielä? Oli muuten hauska huomata, kuinka tuokin peli on päivitetty tälle vuosisadalle. Nykyään kyseistä peliä kun pelataan korttien avulla. 


IMG_7433IMG_7429IMG_7432IMG_7439

Miten teidän viikonloppu on sujunut, ja olisitteko muuten halukkaita lukemaan minun liikkumisesta näin arjen keskellä? Moinen postaus idea tupsahti eilen vain mieleeni kun illalla istahdimme elokuvan ääreen. Sillä koko eilisen päivän nautimme liikkumisesta hyötyliikunnan että salitreenin parissa. :)

Friday, June 5, 2015

Valkoinen minun vaatekaapissa

Valkoinen on minun yksi luottoväreistäni, ja erityisesti värin suosio näkyy yläosissa. Oli se sitten valkoinen paitapusero / neule / bleiseri, niin minusta tuo klassikko sopii mihin tahansa vuoden aikaan. Tummien sävyjen rinnalla puhdas valkoinen tuo mukavan kevyden sekä kontrastin. Yläosissa olen aina muuten suosinut 100% luonnonkuituja, tai yrittänyt edes päästä mahdollisimman lähelle hyviä materiaaleja. Pellava / puuvilla / villa / silkki kun ovat mm. ikuisia kun muistaa pesettää oikein, ja kuumina kesäpäivinä nuo materiaalit tuntuvatkin taivaallisilta.

Parisen vuotta sitten minulle iski hirveä himo saada erityisesti valkoista pitsiä vaatekaappiini, ja onnistuinkin tuolloin löytämään pitsisen kotelomekon sekä kynähameen.  Kyseistä  trendiväriä löytyy kuitenkin eniten ihan perusvaatteista.  Minusta perus kesävaatteilla kun pääsee jo todella pitkälle, sillä pienin eri konstein asuihin voi vaikuttaa suurestikin, eikä tarvitse olla joka kesä sitten uusimassakaan koko vaatesaldoa. Miltä muuten teidän kesävaatetus näyttää tällä hetkellä? :)

IMG_7445IMG_7446IMG_7443IMG_7451IMG_7450

Oikein aurinkoista alkavaa viikonloppua! :)

Wednesday, June 3, 2015

White

Valkoinen väri on ehdottomasti tämän hetken ehkä mitä kuumin väri mitä pukeutumiseen tulee. Upeilta kanssabloggaajilta olen bongannut viimeisen kk aikana yhden jos toisen inspiroivan asun. Erityisesti blogimaailman sydän Hanna, on näyttänyt kuinka valkoisista housuista on moneksi. On hyvä kuitenkin muistaa että valkoisen sävy ei tarvitse välttämättä olla juurikin housuissa. Sillä kesää ajatellen valkoinen toimii mielestäni ihan shortseissa, mekoissa että hameissa. Vakaasti uskonkin että jokaisen naisen vaatekaapista löytyy vähintään yläosien muodossa tämän hetken trendiväriä, joten jos alaosissa tämä väri ei tunnu omalta niin asun kuin asun värimaailman voi aina mm. kääntää nurin kurin. 

Miten siellä koetaan valkoinen väri vaatteissa, ja eikö ole ihanaa kun tänä vuonna muotimaailma on suosinut klassikkovärejä todella paljon? 

Näyttökuva 2015-06-03 kello 10.49.32

print screen


Huomenna pääsette kurkistamaan vuorostaan minun vaatekaapin kulmakiviin valkoisen sävyn osilta, joten pysyttehän kuulolla. :) Iloista keskiviikkoa sateista huolimatta!

Tuesday, June 2, 2015

Outfit with red pants

Kun Sallan kanssa lähdimme työstämään tätä yhteistyötä, tiesin heti ensikättelyssä että itse asuissa haluan pitää vaatekaapin kulmakivet mielessäni. Ihan vain siksi että useimmiten arkipukeutuminen koostuu hyvinkin pitkälti juuri näistä elementeistä. Bleiseri / farkut kombo on ehkä mitä nähdyimpiä asukokonaisuuksia blogimaailmassa, mutta eri variaatioiden ansioista klassikoista voi rakentaa monta kivaa asua. Eikä todellakaan tarvitse murehtia että asut toistaisivat itseänsä. Sallan kanssa kuvasimme kahdet eri asukokonaisuudet, ja tämän ensimmäisen asun kanssa suosin raikasta raitaa paritettuna navyn sekä punaisen. Seilor- henkisyys kun vuodenajasta riippumatta minun juttuni.


M06A3597-4 M06A3589-1-2 M06A3592-3M06A3619-12-2
M06A3604-9

kuvat Salla Vesa
bleiseri ESPRIT
neulepusero HOLLYWHITE
housut VEROMODA
ballerinat TORYBURCH
kello MICHAELKORS
laukku MULBERRY

Monday, June 1, 2015

Hello June

Auringoista kesäkuun ensimmäistä! Ihanaa, kun kesäkuu on nyt virallisesti täällä. Vaikka emme ole vielä päässeet nauttimaan kesän mielettömästä lämmöstä, niin eihän kuitenkaan anneta sen häiritä, eihän!?  Vaan nautitaan nyt edes tuosta +20 asteesta sekä auringosta. Suomen kesä kun on suhteellisen lyhyt verraten muihin vuoden aikoihin, on minusta ehdottoman tärkeää ammentaa tulevaa talvea varten jälleen hyvää energiaa. Aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin päästään vielä rannalle nauttimaan olosta. Loin pinterestissä summer- nimisen kansion, ja toinen toistaan upeampi kuva vei tämän haaveilijan mennessään. Tässä postauksessa käytin kuitenkin omia kuvia viime kesältä, ja nämä kuvat Hangon Regatasta. Purjeveneet, moottoriveneet, vesi, aurinko kera raitojen ovat mitä tärkeimpiä hyvinvoinnin lähteitä näin kesäisin!

Heinäkuu-2014 035 Heinäkuu-2014 027Heinäkuu-2014 022
Heinäkuu-2014 021Heinäkuu-2014 024 
Heinäkuu-2014 027

Tänä kesänä aion muuten kuvata ja paljon! Ehdottomasti haluan nyt entisestään päästä kehittämään kuvaustaitojani, ja tämän uusimman linssin myötä aion kokeiluuni ottaa myös kasan suodattimia jotka ovat odottaneetkin jo tovin käyttöönottoa. :)