Friday, July 29, 2016

Hello Weekend

Ihanaa, se on jälleen viikonloppu! Arkipäivät näin kesälomalla tyttären kanssa tuntuu menevän hurjaa vauhtia, ja tuntuu kuin juuri viikonloppu olisi vasta ollut, viikonlopuissa on tietysti paras koko perheen vapaa. Eilen kiirehdimme tyttären kanssa a- paikasta b:hen hoitaen juoksevia asioita sekä samalla reissulla kävimme ostamassa uusia vaatteita tyttärelle. Meillä päin koulu alkaa 1,5 viikon kuluttua ja ennen koulun alkua olisi tarve vielä hankkia vähän sitä sun tätä! Kouluhankintojen lisäksi olisi tarkoitus hiukan sisustaa kolmosluokkalaisen huonetta uudelleen, kuten myös olohuonettakin!

Meidän perheessä kesäloma on saanut kauhean inspiraation sisustaa kotia hiukan uusiksi. Miehen kanssa olemme tosin sopineet, että suurempia hankintoja emme tee ennen kuin vanhat huonekalut ovat pois alta. Tavaraa on siis laitettu tällä viikolla myyntiin, ja mahdollisesti jo huomenna olohuoneesta mm. sohvamme saa uuden kovin!

liljat

Loppuviikkoon kuului myös piipahdus kukkakaupassa, ja jälleen mukaani lähti liljoja. Voi kuinka ne osaavatkin kauneudellaan lumota.

Nyt vaatteiden vaihtoon ja treeneihin. Mahtavaa viikonloppua murut!

Wednesday, July 20, 2016

Silitysvesi

Uusia tuotteita on aina kiva kokeilla, ja varsinkin jos tuote vielä lunastaa lupauksensa, ei ensimmäistä kokeilu kerroista voi kuin iloita. Keväällä Murenan blogi- illasta ostin kotiin vietäväksi silitysveden, ja enää en voisi kuvitellakaan eläväni ilman tätä. Minulle silitysvesi myytiin Murenassa helppouden nimissä. Silitysvettä voi käyttää kahdella eri tapaa, ihan suihkauttamalla silitettävälle kankaalle ennen silitysrautaa, tai suihkauttamalla ihan tekstiilille jonka jälkeen annetaan tekstiilin hetken aikaa hengähtää henkarilla.

IMG_1216

Silitysvettä olen tässä kesän mittaan suosinut erityisesti puseroissa. Kuinka helppoa on ollutkaan suihkauttaa silitysvettä vasta pestyn paidan päälle, antaa hetken sen levähtää ja pukea paita tämän jälkeen ylle.

IMG_1205

Silitysvettä on myös tultu kokeiltua kiireessä miehen pellava shortseihin. Pesun jälkeen shortsit olivat todella rypyssä, eikä silitysraudan kuumenemiseen ollut juuri tuolla hetkellä aikaa, joten suihkutin shortsit kahdesti läpi, ravistelin ja se oli siinä! Erityisesti kevyet materiaalit tuntuvat pitävän tästä vedestä.

IMG_1226

Onko teillä kokemuksia silitysvedestä? :)

Friday, July 15, 2016

Jotain konjakinruskeaa

Iphone 6 vaihdettuani tiesin että jossain vaiheessa minun olisi katsottava kauniiden Michael Korsin kuorien lisäksi myös suojakotelo. Varsinkin näin kesällä, kun takkia ei juurikaan tule kannettua mukana, puhelin pyörii päivittäin laukun pohjalla muiden tavaroiden seassa. Lv:n koteloa suosin päivittäin, joten tämä oli myös yksi syy, miksi halusin ostaa jälleen raidallisten kuorien lisäksi kotelon.

IMG_1188

Tällä kertaa päädyin Mulberryn valikoimaan, ja oak oli minun värivalinta. Konjakinruskea se jaksaa vain vuodesta toiseen viehättää silmääni. Lv:n suojakuorien tapaan nämä Mulberryn Iphone 6 cover värissä oak, on myös upea second hand löytö! Kuoria ei oltu käytetty kertaakaan, ja oston yhteydessä sain itselleni myös laatikon sekä kuitit.

IMG_1178

Tällä hetkellä kuori on todella jämäkkä! Hyvä että puhelinta saa edes pois sen sisältä, mutta eiköhän se muutaman viikon sisällä anna jo hiukan periksi.  :)

Thursday, July 14, 2016

Kesäkuulumisia

Ihanaa torstaita! Täällä ollaan onnellisesti heräilty ensimmäiseen kesälomapäivään, tai instagramin puolella ehdin eilen jo selfien muodossa intoilemaan kesälomasta, mutta aivan oikeasti tänään on ihan oikea virallinen kesälomapäivä! Sillä eilisaamuna kävin vielä hoitamassa viimeiset työasiat kuntoon ja toivottamassa muulle tiimille hyvää kesää, ja tuon jälkeen kävin hoitamassa muut kiireelliset asiat alta pois.

Kesä on tähän mennessä tuonut mukanansa vaikka mitä ihanaa mukanansa, mutta myös arjen kiire on mukanansa tuonut murhetta ja jonkin asteen uupumista. Kaikesta huolimatta, olen tietoisesti elänyt joka hetkessä sydän mukana. Suomen kesä on aivan liian lyhyt, joten jokainen hetki on tähän mennessä mennyt syvälle sydämen juuriin saakka.

Näyttökuva 2016-07-14 kello 9.49.14

Menneiden kesäviikkojen aikana...

- Olen saanut nauttia meren kauneudesta, ja joka ikinen kerta tuo kaunis maisema on kauneudellaan sokaissut minut.  Ocean has my heart - taitaa parhaiten kuvastaa tuntemuksiani meren äärellä.

- Syönyt mansikoita, mustikoita, kiiviä, ananasta, mangoa kesän herkkuja melkein päivittäin, ja kyllästymisen merkkejä ei ole havaittavissa edes.

- Lempikukkani kesällä on pioni, ja ensimmäisen pionin sain kantaa kotiin rakkaan ystäväni luota. Olimme tyttöjen ja perheittemme kanssa ihastelemassa ystävä perheen uutta kotia, ja heidän pihalta sain kantaa kesän ensimmäisen pionin kotiin. Pionin kauneutta sain vielä ihastella myös omalla kotipihalla, kun meidän nuput alkoivat kukkimaan.

- Olen tähän mennessä kesää minun ylläni on nähty raitaa, valkoista kera sinisen melkein päivittäin, ja yhtenä päivänä havahduinkin vaatepinojen edessä, että pitäisikö sitä välillä pukea hiukan muutakin ylle!

Näyttökuva 2016-07-14 kello 10.43.48

- Kappahalin alerekistä onnistuin löytämään kauniin pitsisen topin.

- Olimme perheen kanssa Naantalissa syömässä ja nauttimassa tavattoman kauniista kesäpäivästä. Tämä Naantali päivä kuuluu joka vuosi kesäämme, ja siellä ollessamme lapsuuden muistot tulevat vahvasti pintaan. Tänä vuonna tuo päivä tuntui kaikessa kauneudessaan suurelta surulta sydämessä. Tällä kertaa en saanut enää lähettää sitä tärkeintä postikorttia rakkaalle.

- Naantalin lisäksi Hangolla on erityinen paikka sydämessä! Olimme viime lauantaina karuselli rannassa nauttimassa lämmöstä, ja myöhemmin illalla Itämeren satamassa saimme ihastella purjeveneitä.

Näyttökuva 2016-07-14 kello 10.45.43

Kesäviikot ovat meillä ollut sitä ihan tavallista arkea, mutta sitäkin tärkeämpää ja kovasti nyt toivon että näin se jatkuisikin. Mitä teille kuuluu? <3

Wednesday, July 6, 2016

Off shoulder

Paljaat olkapäät ovat ehdottomasti tämän kesän trendi. Viime aikoina blogit ovat erityisesti tarjonneet vaikka minkälaisia olkapään paljastavia toppeja sekä paitoja. Itse olen bongannut erityisesti valkoisia sekä sinivalkoraidallisia  ja mitä pidemmälle kesää ollaan päästy, olen muutaman kukallisenkin nähnyt! Tällä hetkellä ei taida olla yhtäkään vaatekauppaa missä ei voisi olla törmäämättä tähän vaatekappaleeseen.  Minäkin kotiutin muutamia viikkoja sitten H&M:stä itselleni sinivalkoraidallisen yksilön.

Omaani en ole juurikaan vielä käyttänyt, mutta kuumana kesäpäivänä näen uuden paitani valkoisten shortsien kaverina. Tosin helteiden uupuessa paidan  voisi yhtä hyvin myös käyttää valkoisia farkkuja!

Näyttökuva 2016-07-05 kello 19.51.58

 Iskeekö tämä trendi teihin? :)

Tuesday, July 5, 2016

Rento viikonloppuasu

Lauantaina saimme nauttia aivan mielettömän kauniista kesäpäivästä. Olimme perheen kanssa viettämässä Naantalissa päivää. Päivä oli aurinkoinen sekä lämmin,  ja meri kaikessa kauneudessaan oli vetänyt ihmisiä nauttimaan kiireettömästä päivästä. Me käymme joka vuosi Naantalissa rentoutumassa yhden päivän verran. Syömme lempiravintolassamme, ja voimme istua siellä toista tuntia nauttien hyvästä ruoasta sekä jälkiruoasta. Ravintolan miljöö on aivan mieletön! Ruokailun jälkeen olemme käyneet vierailemassa pienissä putiikeissa, ja loppupäivän olemme nauttineet meren äärellä ihastellen sen kauneutta.

Seuraavanlaisessa asussa tuli ihastelua lämmin kesäiltaa.

IMG_1133


neule HAMPTON REBUBLIC
shortsit H&M
tennarit CONVERSE
laukku LV
aurinkolasit RAYBAN

Saturday, July 2, 2016

Muistilista alennusmyynteihin

- Mieti etukäteen mitä tarvitset
Kun pohdit etukäteen tarpeitasi vaatehuoneen edessä, ja teet vaikka pienen muistilistan tarpeistasi, näin ollen vältyt hutiostoksilta. Punaisten tarralappujen edessä on hyvä myös kysyä itseltään, että olisitko valmis ostamaan tämän ihan normaalihintaisenakin. Itse olen tänä vuonna tehnyt kaksi hutiostosta, juurikin sokaistuani vain alelappuun.

- Klassikot
Trendien lisäksi alerekeistä voi onnistua myös löytämään vaatekaapin kulmakiviäkin. Syksy kera talven on kuitenkin edessäpäin, joten hankintoja kannattaa pohtia myös pidemmän päälle. Minun vaatekaapin klassikoita ovat muun muassa hyvänlaatuiset neuleet, raidat, kauluspaidat, trenssi, nahkanilkkurit...

- Materiaalit
Kasmirneule on tunnetusti neuleissa todella kallista, joten esimerkiksi alennusmyyntien suhteen tämä materiaali kannattaa pitää mielessä. Oli alennusmyynnit tai mikä tahansa shoppailu kyseessä, kurkistan aina pesulapusta materiaalin.

-  Miltä vaate näyttää jo kaupassa
Materiaalilapun lisäksi kannattaa tarkastella itse vaatetta sekä tunnustella sitä. Jos paita näyttää nuhjuiselta ja ryppyiseltä jo kaupassa, se ei todennäköisesti ole kovinkaan pitkä ikäinen.

-Osta vain tarpeeseen
Alkuun hieman palatakseni, mieti tuleeko vaatteelle ihan oikeasti käyttöä. Jos ostamista tarvitsee vähänkin empiä pidempään, suosittelen jättämään vaatteen suosiolla kauppaan.

IMG_1100

Siinä minun vinkkini alennusmyynteihin! Onko teillä jotain muita hyviä vinkkejä jaettavaksi? :)