Friday, April 21, 2017

Kuinka pukea boyfriend-farkut keväällä?

Olen aikoinaan tehnyt postauksen boyfriend- farkuista kesän innoittamana, ja tuo postaus nousee näin kevään ja kesään kynnyksellä tilastoissa vahvasti esille. Niinpä päätin kesäisien inspiraatio asukokonaisuuksien lisäksi tehdä myös muutaman asun kevättä ajatellen.

Itse miellän boyfriend-farkut enemmän kevääseen ja kesään kuuluviksi, vaikka mikäpä estäisi näiden käyttämisen myös talviaikaan. Tällä hetkellä minä olen parittanut kyseiset farkut conssien kanssa ja mukavan neulepuseron kanssa. Valkoisen ja sinisen raikas liitto on ehdottomasti mitä toimivin! Töihin lähtiessä olen niskaan heittänyt kevyen kevytuntuvatakin.
Untitled #107


Ja kunhan lämpöasteet tästä lämpenevät entisestään, tämä rento neulepusero, boyfriend-farkut ja conssit yhdistelmä on kiva yhdistää vuorostaan paitapuseroon sekä balleriinoihin. Tässä asussa mukavuus on taattu, ja jos ryhdikkyyttä jää vielä kaipaamaan, niin bleiserillä saa tuonkin asian korjattua.
Untitled #108
Siinäpä tuli muutama tälle hetkelle sopiva asu poikaystävä- farkkujen kera, inspiraatio olisi kyllä riittänyt vielä vaikka kuinka moneen kollaasiin! Mitä pidätte näistä kahdesta asuista?

Ihanaa alkavaa viikonloppua. :)

Tuesday, April 18, 2017

Mustavalkoisen viimeistely

Inspiraatio sisustamiseen löydän milloin mistäkin. Lehdet, Pinterest, Instagram sekä perheen että ystävien kodit ovat suurempia innoittajia itselleni, ja tämän viimeisimmän inspiraation sain rakkaan ystäväni sisustuksesta. Monet kerrat olen ihastellut tätä kaunista apupöytää hänen olohuoneessa, ja viime viikolla minä sitten päätin kokeilla onneani josko tämä toimisi myös meidän olohuoneeseen.  Pelkäsin siis alkuun, että olohuoneen rauhallinen ja hillitty ilme katoaa kun huonekaluja on liiaksi.

P4152467

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan pikemminkin tämä pöytä viimeisteli olohuoneen kokonaisilmeen. Kevyttä apupöytää on helppo siirtää tarvittaessa vaikka huoneesta toiseen, ja korimaisuuden ansiosta sen sisälle voi laittaa torkkuviltin ja tyynyn. Ehkä jopa mielikuvitus toimii vain rajana tuon täytön suhteen!

P4152469
P4152477P4152476

Olen myös pohtinut tämän pöydän toimivuutta yöpöytänä. Ei tietystikään tämän hetkiseen kotiin, mutta siihen uuteen tulevaan sitten!? Ehkä minun tarvitsee mallata tätä makuhuoneeseen nähdäkseni tämän toimivuuden sängyn vieressä. :)

Thursday, April 13, 2017

Kevättakkien aika!

Olen odottanut kevättakkien esiin ottamista kuin kuuta nousevaa, ja vihdoinkin mittari on nyt alkanut nousemaan reippaasti yli plussan puolelle. Omat talvivaatteet olen hylännyt pyykkikoriin, ja pääsiäisloman aikana aion kaikki talvivaatteet pestä ja varastoida ensi talvea odottamaan.

Viime keväänä näkyi todella paljon liehuvia ohuita takkeja, ja muistan ihastelleeni monia asukokonaisuuksia tämän takin innoittamana. Itse etsin epäsäännöllisen säännöllisesti liehuvaa takkia myös itselleni, mutta kaikkien takkien kanssa pituus osoittautui suureksi ongelmaksi. Kaikki takit olivat liian pitkiä minulle, enkä halunnut kivan trendin takia pelkästään ostaa takkia. Näinpä jätin asian lopulta sikseen ja hyvä näin, sillä Objectiltä löysin itselleni sopivan mittaisen liehuketakin.

P4122463
P4122467
P4122465P4122457

Kaivoin muuten todella pitkästä aikaan Mulberryn huivini ja Alexan esille! Hävettää oikein myöntää, mutta en edes muista, milloin viimeksi olisin näitä käyttänyt!? Mutta suurta ihastumista jälleen koin tätä kaksikkoa kohden, joten luopumisen aika ei vielä ainakaan ole.

Nyt töihin, aurinkoista torstaita kaikille. :)

Friday, April 7, 2017

Instagram: Elissabetes

Heippa ja oikein ihanaa perjantaita! Kuinka teidän viikko on sujunut? Meidän viikko on tähän asti kulunut varsin hektisesti, eilen töiden jälkeen olimme juhlimassa ystäväperheen tyttären 10-vuotissyntympäiviä, ja muiden vieraiden lähdettyä me jäimme vielä nauttimaan yhteisestä hetkestä omiemme kanssa. Tämän aamun olen vuorostaan startanut juoksutreenillä, ja suursiivouksella! Ihana ottaa viikonloppu vastaan, kun koti on puhdas ja kaikki pyykitkin on pesty.

Tälle viikonlopuksi on luvassa vaikka mitä kivaa, ja viikonlopun kuulumisia tulen varmasti jakamaan jälleen instagramin aikajanalla. Sinne jaan ei niin huoliteltua kuvia ja videoita meidän arjesta, joten jos haluatte seurata arkeamme hiukan pintaa syvemmälle, sen tarjoaa tätä mukava applikaatio. Jonain päivinä jaan enemmän, toisina vähemmän. Joten jos kaipaatte kauniin hattaramaailman lisäksi myös ripauksen arkea, niin kurkatkaa Insta-storyt. Löydät tilini instagramista nimellä @elissabetes. Nähdään siellä!

Näyttökuva 2017-04-07 kello 11.23.20Näyttökuva 2017-04-07 kello 11.23.34